perjantai, joulukuu 16, 2005

Niin se vaan menee - se menee niinkuin menee

Huomasin näes,

että eihän tuolla Suomen Postillakaan mitään tee. Huomista YO-talon kekkeriä varten ajattelin polttaa levyille hyviä kipaleita, joita voisi soitella siellä. Ongelmana oli vain se, että minulla ei ollut yhtään tyhjiä levyjä - ja alkuperäisiä en ota mukaan. Eikä täältä metsästä niitä saa mistään ostettuakaan. Ja koska rakas autonikin on romuttamossa, ei täältä liikkuminenkaan ole enää niin yksinkertaista. Niinpä ystäväni laittoi Jyväskylästä eilen minulle paketillisen levyjä tulemaan. Ja vielä niin, että paketti tuodaan minulle kotiovelle. Kello 14:00 jälkeen. Näinhän ei luonnollisestikaan tapahtunut. Pakettia ei siis kuulunut.

Kävin siis lähikaupalla, joka toimii myös postitoimistona. Siellä ei tiedetty paketeista mitään. Antoivat minulle "Posti-Pekan" numeron, johon suosittelivat soittamaan. Tein näin. Kävi ilmi, että pakettini on ihan muualla, enkä saa sitä ilmeisesti ikinä. Tai no, ensi viikolla voisin saada. Harmi vain, että ne kekkerit ovat huomenna.

Eli ei auta kuin huomenna hakea levyjä ja palata kotiin touhuilemaan. Tai sitten otan lastillisen levyjä Jyväskylään ja siellä jonkun luona sitten säädän.

Äh.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home